sunnuntai 27. tammikuuta 2013

Väsy hölläilyä


Huhhelihuu, sunnuntai menikin sitten laiskotellen. Mulla ei oo krapula, vaan nukuin ehkä 5 tuntia, koska työt alkaapi huomenna niin ei passannut ihan koko päivää kuorsata. Meinas tulla hepulit aamulla, ku kännykkä oli sammunut -> kello ei herättänyt. Manailin siinä, että kello on kummiski kolme päivällä ja voin heittää hyvästit yöunille. Tosin en tiedä tuleeko liskojen yö ensi yöstä, mutta olis kiva ekana päivänä olla vähän virkumpana.




Tällä kertaa en hakenut baaristelun jälkeisenä päivänä roskaruokaa, jee! Ei tehnyt kyllä edes mieli.

Mä en oikein sen takia tykkää käydä baareilemassa, ku mulla on melkeen aina jonkin sortin morkkisväsymys seuraavana päivänä. En ollut edes eilen mitenkään hirveen humalassa, pikku hiprakassa, mutta silti seuraavana päivänä on semmonen tyhmä olo.

Mää taisin kuulla tästä vasta lukiossa (parempi myöhään kuin ei milloinkaan..), että alkoholin takia "masentaa" seuraavana päivänä.

"Alkoholitutkimussäätiön tekemän tutkimuksen mukaan erityisesti humalahakuinen juominen lisää masennusta. Syy on ilmeisesti krapulassa, silloin aivojen mielihyvää tuottavan hormonin, serotoniinin, määrä laskee. Masennuksessa serotoniinitaso on aivoissa alhainen."

"Krapulamorkkis voi tulla vaikka ei töpeksisi, sillä etanoli alentaa mielialaa kohentavan serotoniinin määrää elimistössä."

 Ja vielä mahti urbaani-sanakirjan sanoin:

"Vaikkei olisi mitään hölmöillyt kännissä ja asiat muutenkin olisi oikein loistavasti, niin ryyppäämistä seuraavana päivänä on katuva, vainoharhainen olo sekä masentaa ja ahdistaa.
Alkoholi nostaa mielihyvähormonin (serotoniini) määrää elimistössä nousuhumalassa. Kun krapula koittaa, on mielihyvähormonin määrä romahtanut ja se aiheuttaa henkisen krapulan. Tämän hormonitason korjaamiseen menee vähän aikaa."

 P.S. Voi himpskatti, tuntuu että olisin tulossa sairaaksi, kurkku ainakin jo mukavasti kärisee ja kipuilee. Ärsyttävää, just ku ei sais sairastua!

9 kommenttia:

  1. voi ku olet kaunis, ja sulla on tosi kiva blogi! olis kiva jos kävisit kattomassa mun ja kaverini yhteisen blogin:

    http://nenna-maija-blog.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  2. Voi kiitos. :) Käyn kurkkaamassa!

    VastaaPoista
  3. Sulle ois haaste mun blogissa :-)

    http://loveisaboutpizza.blogspot.com/

    VastaaPoista
  4. Nyyh minne olet hävinnyt :-(

    VastaaPoista
  5. It is the best time to make some plans for the future and it
    is time to be happy. I have read this post and if I could I want to suggest
    you some interesting things or advice. Perhaps you could write next articles referring to this
    article. I wish to read more things about it!

    My webpage; jocuri san andreas online

    VastaaPoista
  6. Hello, just wanted to say, I enjoyed this article.

    It was inspiring. Keep on posting!

    my web-site; bancuri.cere.ro

    VastaaPoista
  7. The other day, while I was at work, my cousin stole my iPad and tested to
    see if it can survive a 30 foot drop, just so she can be a youtube sensation.
    My apple ipad is now broken and she has 83 views.
    I know this is completely off topic but I had to share it with someone!


    Take a look at my blog - games online gratuite

    VastaaPoista
  8. Your style is very unique in comparison to other people I
    have read stuff from. Many thanks for posting when
    you've got the opportunity, Guess I will just bookmark this page.

    my web page - jocuri de gatit 2011

    VastaaPoista
  9. Voi ei! Et enään bloggaa aktiivisesti. Tätä oli niin kivaa lukea!
    Kiva, kun kuitenkin päädyit mulle uuteen blogiin lukijaksi :)

    VastaaPoista